Saatavana on myös 40- ja 48-tuumaiset mallit, kaikki mustana tai valkoisena. Jalustan voi ostaa kiinteänä tai käännettävänä. Kuunteluhuoneessamme se toimii parhaiten kiinni takaseinässä. Vaikka käytössä olisikin pelkkiä hyllylevyjä, on tason yläreunassa fiksut koukut kaapelien vetämiseksi
huomaamattomasti.
Tv kytketään äänentoistolaitteistoon yhdellä hdmikaapelilla. Putken hengitystä helpottavat
pohjan metallijalat, jotka nostavat kotelon muutaman
sentin lattiasta. Vain Blu-ray-soitin tai pelikonsoli
pitää hankkia erikseen.
Televisio sisältää smart tv -toiminnot, joihin kuuluvat
muun muassa Netflix ja nettiselain. Sen
ansiosta ei tarvita erillistä äänilähdön käyttöä, vaikka sellainenkin televisiosta löytyy. Irti seinäpinnasta toisto oli
ponneton.. Bestå-kaiuttimissa olevien urien avulla ne liu?
utetaan hyllyn reunoille kiinnitettäviin metallitankohin.
Kaiutinsetin kaapelit piiloutuvat todella helposti tv-tason taakse, varsinkin jos kaikki aukot täyttää vetolaatikoilla. Pystyvätkö Upplevamalliston äänentoistolaitteisto ja televisio
kilpailemaan valtamerkkien kanssa?
TELEVISIOIDEN kehnon äänentoiston parantamiseen on
lukuisia vaihtoehtoja. testi
Ikea Uppleva -viihdekeskus
Teksti ja mittaukset Mauri Eronen Kuvat Valmistaja ja Mauri Eronen
Kotiteatteri
huonekaluliikkeestä
Tiesitkö, että Ikean valikoimaan kuuluu myös
viihde-elektroniikkaa. Laajempaa stereokuvaa haluava voi
muodostaa tv-tasosta monta metriä pitkän, mutta tällöin kiinteätä kaiutinkaapelia saattaa joutua askartelemaan pidemmäksi. Optisen s/pdif-lähdön lisäksi on 3,5-millinen plugi kuulokkeille.
Periaatteessa refleksiviritteiset kaiuttimet sisältävät
pienen reiän kaiutinkotelon takaosassa. Töllön voi
myös asentaa seinälle edullisella kallistettavalla ja käännettävällä telineellä.
Uppleva-setti voidaan yhdistää monella tavalla Ikean
tv-tasoihin ja hyllyjärjestelmiin. Bestå-tv-tason säilytystä
voidaan muokata erikseen hankittavilla Inreda-vetolaatikoilla, -luukuilla tai mukana tulevilla hyllytasoilla. Stereokaiuttimien toistoa tukevoittaa langaton
subwoofer.
Testiin saimme suurimman, 55-tuumaisen mallin
Uppleva-televisiosta. Äänen paluukanavaa hyödyntävä hdmi-liitäntä hoitaa myös äänen siirron televisiosta kaiuttimille. Laatuvaikutelma
ei lastulevylaatikoilla ole kummoinen, ja elementit on piilotettu tutkimattomiin kiinteän suojakankaan taakse.
Subwooferin elementti on sekin piilossa, ja kotelon
pohjassa on refleksiputki. Kokonaisuutta voidaan myös täydentää seinähyllyillä lukemattomin tavoin. Myös tv-taso voidaan asentaa suoraan
seinään tai erimittaisten jalkojen avulla sijoittaa lattialle.
Testissä ollut kolme hyllyväliä sisältävä tv-taso,
2.1-kaiutinjärjestelmä ja 55-tuumainen televisio maksoivat vetolaatikkoineen ja tarvikkeineen noin 1 500 euroa.
28
2.1-kaiuttimet
Uppleva-äänentoistolaitteistoon kuuluva keskusyksikkö
ja siihen kytkettävä oikean kanavan kaiutin kannattaa
parhaan stereovaikutelman saamiseksi sijoittaa tv-tason
vastakkaisiin päihin. Subwoofer on kevyt ja helppo siirtää haluttuun paikkaan. Se myös auttaa kaapeloinnin piilottamisessa. 2.1-kanavaisessa äänentoistolaitteistossa on fm-viritin, bluetooth, linjatulot
kahdelle analogilähteelle ja yhdelle optiselle digitaalilaitteelle. Ikean Uppleva-laitteisto yhdistää television, tv-tason ja 2.1-stereolaitteiston yhdeksi siistiksi
ja viihdekeskukseksi. Valtaosa niistä tarkoittaa johtojen
ja irrallaan sijaitsevien kaiuttimien lisääntymistä ja käytön vaikeutumista. Televisio
kiinnittyy tv-tasoon julmetun painavat kiinnitysjalan
avulla. Subwoofer kytkeytyy laitteistoon langattomasti, joten sille tarvitsee vetää vain virtakaapeli.
Pelkän Uppleva-äänentoistojärjestelmän hinta on 250
euroa, ja sen voi valita Bestå-kalusteisiin suoraan sopivana tai vaikkapa tason päälle hankittavana standalone-versiona
69 kandelan minimiasetus riittää hyvin pimennettyyn huoneeseen.
Hdmi-liitännän käsittelyviive eli input lag on erittäin
pieni. Smart-tv-toiminnoista
takaisin home-päävalikkoon ei kuitenkaan pääse suoraan, ainoastaan televisionäkymän kautta.
Vakioasetuksilla kuvanlaatu on voimakkaasti prosessoidun näköinen. Taustavalon ääriasennoissa kulutus on 35 ja
86 wattia. Esiasetustilana Music ja subwoofer sijoitettu
tason vasemmalle
puolelle kiinni seinään.
Television yksinkertaista ja erittäin
nopeasti toimivaa
valikkoa on ilo käyttää.
Hiljaittain uusiutuneessa Upplevajärjestelmässä
äänelle ja kuvalle on
erilliset kaukosäätimet, joskin pieni
säädin osaa hdmikontrollien avulla
selata television
kanavia. Cd-levyjen toistoa varten
kannattaa kytkeä lisäksi optinen kaapeli soittimen ja
vahvistimen välille, jotta televisiota ei tarvitse käynnistää
musiikin kuuntelun ajaksi.
Televisio
Spekseiltään 55-tuumainen Uppleva vastaa minkä tahansa nykyaikaisen valtamerkin mallia. Se valmistaa muun muassa Thomsonin nimellä myytävät televisiot.
Televisio vastaa hyväntuntuiseen kaukosäätimeen
nopeasti ja luotettavasti. Valkotasapaino on
tasaisesti viileäsävyinen, eikä siten
välttämättä haittaa, ellei vieressä
ole kalibroitua näyttöä.
Harmaasävyille on vain rgb gain
-säätö, joka vaikuttaa koko
Uppleva-äänentoistojärjestelmän
taajuusvaste huoneessa. Vaikka televisio tarjoaakin pelkät siniset,
punaiset ja vihreät osapikselit esittävän säätötilan, ei
siinä ole tint-säätöä silmämääräisen kalibroinnin loppuun viemiseksi. Kohinanpoisto on
yliammuttua, ja ihmiskasvot näyttävät
vahanukeilta. Täysvalkoisella kuvalla kirkkaus on melko tasainen.
Ledien kirkkaussäätö on toteutettu pwmtekniikalla. Nyt Bluray-soitin tulee kytkeä suoraan televisioon, jonka kautta
ääni siirtyy vahvistinyksikölle. Kalibroituna 100 kandelan kirkkauteen se ottaa seinästä vain
41 wattia. Koska television valkotasapaino on
melko lineaarisesti pielessä, paranee lopputulos karsitullakin säädöllä melko hyväksi. Televisiota voi helposti käyttää tietokonekäytössä
ilman, että hiiren kursorin viive haittaisi.
29. Kun taustavalon kirkkautta säätää alhaisemmaksi, ovat ledit sammutettuna
suhteessa pidempään. Television
suurempi säädin
tuntuu erinomaiselta
kädessä, ja sen
komennot menevät
ripeästi perille.
Taustavalo vain
puuttuu. Television ja
äänentoistojärjestelmän on Ikealle tehnyt kiinalainen
TCL Multimedia, joka on kotimaassaan yksi suurimmista tv-valmistajista. testi
Kaiuttimien ja subwooferin yhteensovittamista varten
ei ole työkaluja. Peruskäyttöä valaistussa huoneessa se ei haittaa. Perusasetukset säädettynä se yltää lukemaan
3700:1, mikä on hintaluokasta riippumatta
hyvä tulos. Vakioasetuksilla kuvan valkoiset alueet punersivat ja mustan taso oli
turhan korkea.
Upplevan kontrastisuhde on hyvä. Kalibrointi parantaa myös värien tarkkuutta. Takana on perinteinen analoginen
rca-stereotulo ja optinen digiotto. Heti etulevyssä on miniplugi tilapäiseen kytkemiseen. Terävöitystä on liikaa.
Netflixin alta kuva-asetuksia ei pääse
muokkaamaan ollenkaan, vaan ne täytyy ensin tehdä televisiota tai hdmi-ottoa katsellessa.
Esiasetuksista Movie tuottaa luonnollisimman kuvan, mutta testiyksilössä piti
tehdä muutoksia kirkkaus- ja kontrastiasetuksiin. 338 kandelan neliökirkkaus on kuitenkin peruskäyttöön turhan kirkas. Mitään värinhallintaan viittaavaa ei
ole.
Harmaiden kalibroinnin jälkeen kirkkausvälin 20?
100 % deltae-virhe putoaa 14,3:sta alle yhteen. 2.1-järjestelmän kaukosäädin
on pieni ja halvemman tuntuinen.
Bluetooth-tilassa
sen tauko- ja raidanvaihtonäppäimet
osaavat välittää
komennot suoraan
lähettävälle mobiililaitteelle.
kirkkausalueeseen. Sijoituksen hakemisella on siis tavallistakin suurempi merkitys, jotta laitteiston ääni integroituu parhaalla mahdollisella tavalla.
Äänilaitteisto sisältää riittävästi liitäntöjä äänilähteiden liittämiseksi. Valikkosysteemi on yksinkertainen ja helposti navigoitava. Mobiililaitteille kätevin
liitäntätapa on langaton bluetooth. Muokkautuvaa taustavalonsäätöä tv:ssä ei ole, joten kontrastisuhde on paneelille luontainen, mikä tekee tuloksesta vieläkin paremman.
Movie-tilassa kuvan yleistasapaino on sinertävä. Edes subbarin äänenvoimakkuutta ei voi
säätää itsenäisesti, puhumattakaan vaihesäädöstä. Pää- ja välivärien deltae laskee 5,9:stä 4,0:aan ja Colorchecker-tulos
5,9:stä 2,8:aan.
Taustavalo on toteutettu reunaledein. Oikeassa reunassa on melko voimakas valovuoto, joka näkyy selvästi
tummalla pohjalla pimennetyssä huoneessa. Bassotoiston yleistasoon voi kuitenkin vaikuttaa muokattavalla sävynsäädöllä. 180 hertsin välkytystaajuus on nähtävissä silmiä liikutettaessa
varsinkin silloin, kun tummalla pohjalla on pieniä kirkkaita elementtejä, kuten tekstitykset.
Taustavalon maksimiasetuksella pwm-ohjausta
ei käytetä. Sadan kandelan kirkkaus saavutetaan taustavalon asennossa
12/100.
Upplevan tehonkulutus on erittäin pieni. Erillinen bias-säätö
tummia sävyjä varten olisi kuitenkin hyvä lisä.
Väritoiston säätämistä varten on pelkkä saturaatiosäädin. Hdmi-liitin kannattaa
pyhittää television kytkemiseksi. Valmistaja ilmoittaa
vahvistimen tehoksi 100 wattia 10 prosentin säröllä.
Nykymuodossaan Uppleva-kaiutinsetti ei edeltäjänsä
tapaan enää sisällä integroitua Blu-ray-soitinta
14,3
Värien DeltaE (cie2000, keskiarvo)............................................................... ?
Välkkyminen (pwm, 100 cd/m2)...................................................................... 69 cd/m2
Maksimikirkkaus....................................................................................................... kyllä, 180 Hz
Tehonkulutus, 100/max cd/m2......................................................................... näppäimistö/hiiri-tuki, nettiselain
Ikea Uppleva -stereot
Hinta.........................................250 ?
Takuu.........................................5 vuotta
Mitat (lxkxs)
-Kaiutin....................................60 x 16 x 15,8 cm
-Subwoofer..............................32 x 39 x 17 cm
-Paino.......................................15 kg
Tulot..........................................rca, miniplugi, optinen s/pdif, hdmi
Viritin........................................fm
Muuta........................................bluetooth. 41/86 W
Mittaukset on tehty i1Pro- ja i1 Display Pro -mittareilla Movie-esiasetustilassa silmämääräisten kirkkaus-, kontrasti- ja saturaatiosäätöjen jälkeen. 5,9
Värisaturaation DeltaE 25/50/75 % (keskiarvo).................................... ?
Toimiva 1080p24-toisto...................................................................................... Värienhallintaa ei
ole ongelman korjaamiseksi.
30
MUSIC-tilassa sointitasapaino on neutraali, joskin hieman ponneton. Keskialue ja diskantti soivat rennosti ja rasittamattomasti. Syaani on
voimakkaasti sinertävä. Jotkin varusteet ovat materiaaleiltaan heppoisen tuntuisia, vaikka itse tv-taso tuntuukin tukevalta. Kuva on kontrastiltaan hyvä ja
pienen säätämisen jälkeen melko luonnollinen. 6,4
Värien luminanssivirhe (keskiarvo)................................................................. Tavallisia televisiokaiuttimia selvästi parempi äänentoisto jää hyvästä yrityksestä huolimatta jälkeen hyvästä parista jalustakaiuttimia. Koko kirkkausalueeseen
vaikuttava korjaus on mahdollista
gain-säädöillä.
Värikoordinaatit cie-kartastossa. 338 cd/m2
Kirkkauden maksimipoikkeama....................................................................... 23 %
Harmaasävyjen DeltaE 20-100 % (cie76, keskiarvo).......................... Yläbassojen taso jää vaimeaksi, vaikka subbari auttaakin
hieman alle sadan hertsin taajuuksien toistossa. testi
Ikea Uppleva -viihdekeskus
Yhteenveto
kuunteluarvio
TELEVISION ja äänentoistolaitteiston siistiin tv-tasoon yhdistävä Uppleva on helppo ja
hintaisekseen laadukas kokonaisuus. Subwooferin säätömahdollisuuksia voisi myös olla enemmän. Televisiossa on rgb only -tilaa
värikylläisyyden säätämiseksi testilevyllä.
Harmaasävyt päävärien suhteellisilla
osuuksilla. Standard-tila taas heikentää bassotoistoa entisestään. 8,3 %
Colorchecker, DeltaE (cie2000, keskiarvo)............................................... 3700:1
ANSI-kontrasti.......................................................................................................... Riittävän hyvää
ääntä ja kuvaa tarjoava paketti on helppo käyttää ja piilottaa tehokkaasti kodin viihdelaitteiston johtosotkun.
? Television hyvä kontrasti
? Alhainen virrankulutus
? Miellyttävä ääni
? Tv-tason laadukas viimeistely
? Viiden vuoden takuu
mittaustulokset
? Vetohyllyjen hapero lastulevy
? Televisiolle ei kunnon
kalibrointimahdollisuuksia
? Subwooferin puutteelliset säädöt
? Blu-ray-soitin hankittava erikseen
? Ei kuulokelähtöä
stereojärjestelmässä
Televisio
Käytetty kuvatila....................................................................................................... Ääni on luonnollinen ja erittäin miellyttävä, vaikka
se kaipaisikin lisää pontta varsinkin yläbasso- ja alakeskialueelle. 5,9
Kuvan käsittelyviive (1080p60)...................................................................... Vokaalit toistuvat
luonnollisina. Äänikuva ei piirry matalalle sijoitetuista kaiuttimista huolimatta häiritsevän alas. 250 euron hintaan äänentoistojärjestelmä on
oikein hyvä, ja sen voi hankkia myös ilman tv-tasoa.
Televisio tarjoaa älytoiminnoista tärkeimmän, Netflixin. Movie-Personal
On/off-kontrasti........................................................................................................ Pää- ja
välivärien lisäksi värien tarkkuus eri
saturaatiotasoilla (25, 50 ja 75 %).
Pää- ja välivärien deltae-arvot. Tarkka kalibrointi ei ole mahdollista, mutta muuta naputtamisen aihetta on vain vähän. 3700:1
Minimikirkkaus.......................................................................................................... Muissa väreissä
virhe on melko pienempi. Käyttö on nopeaa, ja kaukosäätimen tuntuma on erinomainen.
Ikea Uppleva on harvinaisen muokattava kokonaisuus, jonka palikoihin ja mahdollisuuksiin kannattaa perehtyä hyvin ennen ostopäätöstä. Kokonaisuudesta jää lähinnä uupumaan elävyyttä ja iskukykyä, mutta vastapainona äänessä on kaikenlaisella materiaalilla miellyttävä sointitasapaino.
info
Ikea Uppleva 55"
Hinta.........................................979 ?
Paneelin tyyppi.........................lcd
Taustavalo.................................reuna-led
Tarkkuus....................................1920x1080
3D..............................................?
Mitat (lxkxs)..............................125,1 x 75,4 x 4,4 cm
Massa........................................?
Takuu.........................................5 v
Lisätietoja.................................www.ikea.fi
Virittimet
DVB-T/C/S................................?/?/?
DVB-T2/S2................................?/?
MPEG-4, DVBT/C/S..................?/?/?
Tuplaviritin................................CI+-korttipaikka.......................?
Kuvatulot
HDMI........................................3
HDMI ARC................................?
HDMI versio..............................1.4
DisplayPort...............................DVI............................................SCART.......................................?
Komponentti.............................?
S-video......................................Komposiitti...............................USB 2.0/3.0..............................3/0
Kuvasäädöt
Harmaasävyjen kalibrointi.......gain
Värinhallinta (CMS)..................Gammasäätö.............................5 esivalintaa
R/G/B only mode.......................?
Muuta
Ethernet....................................?
Wlan..........................................?
DLNA.........................................?
Bluetooth..................................Netflix.......................................?
YLE Areena................................Usb-tallennus...........................?
3D-lasit (paria)..........................2x aktiivinen
Kuulokeliitäntä.........................?
Äänilähtö..................................optinen s/pdif
Muuta..................................................... Elokuvatila korostaa diskanttia, ja tekee ääneen
keinotekoista tilantuntua